6 hyödyllistä vinkkiä kauppakeskuksen jätehuollon järjestämiseen

Ravintolat, liikkeet ja muut kauppakeskuksien palvelut tuottavat usein suuria määriä erilaista jätettä. Miten pitää huoli siitä, että jätteiden kierrättäminen onnistuu mahdollisimman hyvin ja kustannustehokkaasti? Kokosimme tähän tekstiin avainseikat onnistuneeseen kauppakeskuksen jätehuoltoon.

1. Säästöjä hyvin hoidetulla lajittelulla

Jätteiden lajittelu tuo kauppakeskukselle kustannussäästöjä, kun poltettavan sekajätteen osuus jää pienemmäksi. Asiantuntijan ohjeistuksella kannattaa suunnitella jätehuolto niin, että materiaalit saadaan mahdollisimman hyvin uusiokäyttöön. ”Jos aikaisemmin suurin osa jätteistä on mennyt poltettavana sekajätteenä, voi onnistunut lajittelu tuoda jopa tuhansien eurojen säästöt”, kertoo Encore Aluepalveluiden Itä-Suomen aluejohtaja Markus Piippo. Säästöjä saadaan myös oikein mitoitetulla keräyskapasiteetilla ja tyhjennysautojen ajoväleillä, niistä lisää kohdassa 6.

Säästöt eivät kuitenkaan ole enää ainoa syy, miksi kauppakeskuksiin halutaan toimiva ja monipuolinen jätehuolto. ”Nykyään valveutuneisuus näissä asioissa on myös selkeä imagollinen viesti ulospäin”, Piippo toteaa.

2. Henkilökunnan kouluttaminen on avainasemassa

Jotta kauppakeskusten lajittelu onnistuisi, täytyy sen lähteä oikealle polulle jo jätteen alkulähteellä. Tässä isoimmassa roolissa on henkilökunta, jolla pitää olla hyvät valmiudet ja oikeat tiedot lajittelun toteuttamiseen.

On hyvä kartoittaa liikkeiden toimintatapoja ja tarpeita sekä miettiä, että minkälaista jätettä liikkeissä todellisuudessa syntyy. Encoren tapauksessa henkilökunnalle pyritään aina pitämään ammattilaisen johdolla koulutus, jossa käydään läpi eri jätejakeiden lajittelua.

”Tärkeää olisi saada koulutuksen piiriin kaikki toimijat, jotka kauppakeskuksen jätehuollossa ovat mukana. Harmittavan usein esimerkiksi siivoojien koulutus jää vajavaiseksi, vaikka he usein ovat jätehuollon kanssa paljon tekemisissä”, kertoo Piippo.

3. Keskitetty palvelu tuo vaivattomuutta

”Mitä vähemmän erillisiä toimijoita, sitä helpompaa jätehuollon kokonaisvaltainen hallinnointi on myös kauppakeskuksen kannalta”, kiteyttää Piippo. Kun normaali jätehuolto, tyhjennykset vaaralliset jätteet, tietoturvajäte ja SER-jäte tulevat samalta palveluntarjoajalta, on kaikki apu aina yhden puhelinsoiton päässä.

Myös raportointi ja seuranta helpottuvat huomattavasti, kun tieto ei löydy hajautetusti eri lähteistä, vaan kaikki on saman raportointikanavan takana.

4. Opasteet varmistavat onnistumisen

Mitä paremmat lajitteluopasteet, sitä todennäköisemmin materiaalit päätyvät oikeisiin paikkoihin. Säiliöihin on hyvä liimata opastetarrat ja jätetilassa voi olla myös isommat taulut ohjaamassa toimintaa. Tärkeää on myös huomioida eri kieliversiot, jotta lajittelussa onnistuminen olisi mahdollista kaikille. ”Selkeät ohjeet siitä, mikä kuuluu mihinkin astiaan, auttavat erityisesti alkuvaiheessa”, Piippo täsmentää.

Lisäksi opasteissa voidaan kertoa, mitä materiaalille tapahtuu jatkokäsittelyssä. Tämä on monia kiinnostava tieto, joka on myös eräänlainen motivaattori lajittelulle.

Myös astioiden ja puristimien oikea sijoittelu sekä niiden siisteys ovat tärkeässä roolissa. Näin niiden käyttö on mahdollisimman vaivatonta ja miellyttävää.

5. Mitoita oikein kapasiteetti ja tyhjennysvälit

Tai luota asiantuntijan ammattitaitoon tässä. Jos aikaisempaa dataa jätemääristä ei ole saatavilla, ammattilainen osaa tehdä arviot sopivista keräyskapasiteeteista ja tyhjennysväleistä. Mitoittamiseen löytyy myös matemaattinen laskukaava, joka perustuu muun muassa henkilömääriin.

”Myös kehittyvä teknologia mahdollistaa tyhjennysvälien optimoimisen. Esimerkiksi uusissa jätepuristimissa on usein kaukolähetin, joka ilmoittaa tyhjennysoperaattorille, kun tyhjennys olisi hyvä tehdä. Näin henkilökunnan ei tarvitse valvoa puristimien täyttymistä laisinkaan”, Piippo huomauttaa.

Keräysastioiden ja tyhjennysvälien kapasiteettia pystytään säätämään ajan myötä, kun dataa toiminnasta alkaa kertymään.

6. Aktiivinen seuranta ja nopea reagointi

Kun kauppakeskuksen jätehuolto on saatu pyörimään, on tärkeää, että sen toimintaa seurataan ja mahdollisiin puutoksiin reagoidaan nopeasti. ”Hyvä olisi seurata ainakin sitä, että tyhjennysvälit olisivat sopivat ja astiakapasiteetti riittävä”, Piippo kertoo.

Myös lajittelun onnistumista asiantuntija tarkastelee kohdekäyntien yhteydessä: ”On tärkeää, että lajittelu saataisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lähtemään oikeaan suuntaan. Alkuun voi lajittelu tuottaa hieman hankaluuksia, mutta jatko-opastuksen myötä se saadaan kyllä raiteilleen”, Piippo tarkentaa.

Encorella asiantuntija seuraa raportointia käyttöönoton jälkeen tiivisti, jotta mahdolliset muutokset pystyttäisiin tekemään nopeasti. Kauppakeskuksen edustajan kanssa pidetään puolen vuoden välein seurantapalaveri, mutta jokaiselle Encoren asiakkaalle on osoitettuna asiakaspäällikkö, jonka kautta saa apua kaikkiin jätehuoltoa koskeviin kysymyksiin tai ongelmiin. Ilmainen raportointipalvelu on käytettävissä niille, jotka haluavat aktiivisesti seurata kiinteistön jätteen määriä.