Valio Oy Seinäjoen tehdas – Encore Aluepalvelut ja Eerola Yhtiöt mukana toteuttamassa ympäristöystävällistä toimintaa

Valion Seinäjoen tehdas on yksi Valion monipuolisimpia ja myös maidonjalostusmäärältään suurin. 1960-luvulta saakka toimineella tehtaalla tehdään tällä hetkellä muun muassa voita, maitojauhetta, kaikki Valio Oivariini® -levitteet, sekä rahkaa, raejuustoja ja Valio MiFU™ -ruokaraetta. Lisäksi tehtaan yhteydessä toimii Valion tuottajalaboratorio. Ympäristöystävällisestä tuotannosta ja vastuullisesta kokonaistoiminnasta huolehditaan Valiolla tarkasti. Maaliskuusta lähtien Encore Aluepalvelut on huolehtinut yhdessä Eerola Yhtiöiden kanssa Seinäjoen tehtaan nestemäisten jätejakeiden kierrättämisestä, sekä niiden asianmukaisesta loppukäsittelystä.

Valion Seinäjoen tehtaalta noudettavat nestemäiset jätejakeet ovat muun muassa rasvanerotus- ja hiekanerotinlietteitä. Tuotannosta syntyvää rasvaa ja kuljetusautojen mukana kulkeutuvaa hiekkaa ei haluta johtaa jätevedenpuhdistamolle, vaan rasva ja hiekka erotetaan jo tehtaalla erotuskaivoissa. Eerola Yhtiöt huolehtii kaivojen tyhjentämisestä ja Encore puolestaan jätejakeiden kierrättämisestä ja loppukäsittelystä.  

”Seuraamme jätemääriä hyvin tarkasti, ja pyrimme siihen, että esimerkiksi jäteveden mukana olisi mahdollisimman vähän rasvaa. Hiekkaa emme kuitenkaan voi kokonaan poistaa, sillä sitä tulee kuljetusautojen mukana, ja sen määrään vaikuttavat paljon myös sääolosuhteet. On kuitenkin tärkeää, että jätteelle, jota ei voida kokonaan minimoida, löydetään asianmukainen loppukäsittelypaikka”, kertoo Valion Seinäjoen tehtaan ympäristövastaava Kati Säippä. 

Encore toimittaa rasvanerotinlietteen Ilmajoelle biokaasulaitokseen, jossa lietteestä jalostetaan biokaasua ja maanparannusraetta kierrätyslannoitteeksi. Pesuhallien ja parkkipaikkojen hiekanerotinlietteet puolestaan toimitetaan Ilmajoelle jätehuoltokeskukseen, jossa lietteistä erotetaan vesi ja hiekka. Puhdistettu hiekka käytetään muun muassa maanrakentamiseen. 

Joustavaa yhteistyötä toimijoiden kesken 

Yhteistyö toimijoiden välillä on sujunut arjessa mutkattomasti, ja kumppanit ovat tyytyväisiä. Imuautopalveluista alueella vastaava Ilkka Paavola Eerola Yhtiöiltä kertoo yrityksen tehneen pitkään yhteistyötä Encore Aluepalveluiden kanssa. Hän kehuu toimivaa ja sujuvaa tekemistä – kaikki tekevät työtä yhteisen päämäärän hyväksi. Myös Säippä on ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön. 

Toimimme tiiviisti Encoren kanssa. Encore muun muassa raportoi suoraan meidän omaan järjestelmäämme, joka vähentää ylimääräistä työtäJärjestely onkin toiminut heidän kanssaan erinomaisen hyvin. Myös laskujen kierto on todella nopeaa, ja se vaatii myös yhteistyökumppanilta paljon. Asioiden hoitaminen on sujunut kokonaisuudessaan oikein mallikkaasti. Encore palvelee meitä nopeasti ja joustavasti.” 

Myös Eerola Yhtiöiden kuljettajat saavat Säipältä kehuja: ”On ollut ilo huomata, että myös kuljettajat ovat olleet meihin omatoimisesti yhteydessä. Tehtaalla itse työn suorittavat työntekijät ovat hoitaneet asiat kiitettävästi.